Tapani Kokon veistoksista oikein puhutaan, mainiota!

Taiteessa -tarkoitan koko kenttää- vaan on sillä tavalla, että kohupuheenaiheet ovat jotenkin ärsyttävästi asian vierestä ampuvia. Itse pointista puhuminen ei olisikaan niin antoisaa, sillä aiheita on paljon ja ne ovat enimmäkseen aina yleisesti, yksityisesti ja erityisesti ihmisyyden eri puolista puhelevia. Ei siitä saa mehevää ottelua aikaisiksi. Kärjistämällä tehdään politiikkaa, filosofiaa ja lööppejä. Pitää olla jotain, mihin tarttua, ja sitten siihen tarttuvat muutkin. Kärjistäjä on poika joka otti kultamunia munivan hanhen kainaloonsa ja koko kylä tuli lopulta perässä. Tartutaanpa liepeeseen.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa en tiedä, kuka Kokon puuveistoksia alkoi katsella epäsopivuussilmällä, eikä sillä kai ole merkitystäkään. On tärkeää että keskustelua syntyy. Porin näyttelyni kohdalla itsekin ajattelin, pitäisikö minun laittaa johonkin, että ei suositella lapsille. Mutta sitten en osannut päättää, minkä ikäinen ei kestäisi katsella ihmisen elimiä, enkä ikärajaa laittanut. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ei puhukaan lapsista vaan esimurrosikäisistä, mikä voi olla aivan oikea kohderyhmä. Lapsia ei symboliset asiat yleensä järkytä, ja yksin he harvoin edes näyttelyihin päätyvät, joten lapsen kanssa olevan aikuisen tehtävä on pohdiskella elämän outouksia lapsen kanssa. Mutta teini voi olla tosiaan kuvotuksen myllerryksessä maailman kuvien edessä -mutta miten sellaista ikärajaa voisi laittaa, että sallittu, paitsi 10-13 vuotiaille? Sitä paitsi on ihan helvetin amerikkalaista katsoa sormea, kun osoitetaan kuuta.

Tapani Kokon teoksissa on paljon muitakin aiheita, mutta näkyvimmin pistävät esiin seksuaalisuuden ja kuoleman merkit. Kun nyt siihen peenikseen tartuttiin, niin puhutaan sitten siitä. Kokolla on hahmotyyppi, joka on hienosti yhtä aikaa pikkupojan ja keski-ikäisen virkamiehen näköinen. Pari suurempaa veistosta on tällaisia "pikkuvirkapoikamiehiä", joilla on aika megalomaaninen stondis. Kalu ei ole realistinen muilta osin, paitsi upeasti kuvatuilta suoniltaan, mikä on kiinnostavaa. Minä pidän siitä kun suonet on kuvattu, se on kiihottavaa, mutta tässä yhteydessä siitä tulee jotenkin hienon monitasoinen juttu, sillä ei kai nyt 2000-luvulla ole enää ketään, joka ei tietäisi mihin  kaikkeen fallos viittaa muuhunkin paitsi suvunjatkamiseen.

Minä tunnistan mainiosti tuon halun, halun nostaa mahtava erektio maailman ylle, niin että kaikki näkevät! Ja ruiskuttaa siemeneni laajalle, kosteuttaa ja kylvää ja olla niin raivoisan olemassa! Paitsi että useimmat tyypit näissä kuvissa eivät näytä mitenkään riemukkailta, vaan ovat lähinnä hämmentyneitä stondiksensa isoudesta, toisilla taas kalu monistuu ja syleilee maailmaa helminauhan tavoin, tai kuin tuntosarvina yrittää koskettaa jotakin.

Ja kun äsken sanoin, että näkyvimmin pistävät silmään seksin ja kuoleman symbolit, niin laajennan nyt: kolmantena ja yhdistävänä on lapsuuden kuvat, ja se kaikki kasvaa ja kutoutuu kuvastoksi ihmisen voimasta ja voimattomuudesta, kyvystä ja kyvyttömyydestä, mahdollisuuksista tai avuttomuudesta, halusta ja kuoleman läheisyydestä. Suosittelen näyttelyä kaikille.

* * *

Toinen kärjistys oli tämän päivän Hesarissa, joten se ei tarvitse linkkiä. Että voi voi kun näyttämöllä ammutaan päin ihmisten kuvia. Ei ammuta. Ammutaan ikoneita, symboleita. Taide ei ole totta, mutta siinä voi olla totuus. Siis kyse on tästä Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta Kansallisteatterissa, mutta sen taiteellisesta kuvamaailmasta on paha puhua kuvailujen perusteella, pitää itse nähdä se, mitä siellä ammutaan ja miksi.

Sama taikahanhi-ilmiö tässä: miten siitä nyt voi koko kansa yhtäkkiä puhua, mitä ohjaaja saa teatterin lavalla esittää ja mitä ei? Tällainen rajalle törmääminen on yhtä aikaa hölmistyttävää ja erittäin kiinnostavaa. Tuntematon sotilas ei ole enää kirjailija Väinö Linnan teos, vaan se on kulttuurimme ja suomalaisuutemme tukipilari, jotain minkä varaan rakentaa, kun koti on mitä on, uskontoa ei yleensäkään ole sopivaa mainita ja isänmaan sijainnista ei ole oikein hajua. Juuri siihen pilarin juureen iskee Smeds lekalla niin että järähtää! Kuulostaa oikein terveelliseltä herättelyltä. Mille pohjalle tai pilareille suomalaisuus tänään rakentuu?