Kauheaa, olen täysin koukuttunut blogimaailmaan. On aivan liian hauskaa keskustella eri ihmisten kanssa kaiken maailman aiheista, en edes ehdi kirjoittaa omaani! Huh, katkaisuhoitoon mentävä.

Onneksi huominen tuo itsestään katkaisun, astuttava taas maailmaan, töihin ja opettamaan. En onnekseni ehdi edes tiuskia itselleni että get a life, kun jo life gets me. Niinku.

Opiskelutehtävänä on kirjoittaa englanniksi presentaatio, kirjoitan sitä kesän Piitterin näyttelyreissusta. Yhtäkkiä englanniksi kirjoittaminen ei olekaan vaikeaa. Englannin tunnilla kaikki puhua pulputtavat niin että ei meinaa suunvuoroa saada -kyllä siinä vertyy kielioppi, sanasto ja englanniksi ajattelu. Näkisipä Bertold Brecht meidät nyt! Kansa joka ei vaikene enää millään!

Joskus ajattelin, että jos en kirjoita, asiat tulevat enemmän tai helpommin kuvina ulos. Että olisi jotenkin valittava kuvan ja sanan välillä. Sitten ymmärsin taas, että ne tietenkin tukevat toisiaan, eikä ole mitään mieltä välttää toista lisätäkseen toisen kvantiteettia -vaiko kvaliteettia?

Nyt tuntuu taas siltä, että pitäisi varmaan vähän rajoittaa tuota kirjoittamista, että jäisi edes aikaa kuvien leijailla ylös ja esiin.