Tulipa mieleen, miten varhaisteininä sai kokea pehmeää ja sallivaa seksuaalivalistusta tyyliin: itsetyydytys on ihan normaalia, eikä johda selkärangan rappeutumiseen ja sokeutumiseen. Muistan sen oudon tunteen, jonka tuollaisten lauseitten toistelu sai aikaan. Että miten niin, kuka sitten on niin väittänyt ja miksi? Miten kellekään tulisi mieleen selittää että se ei ole normaalia. Sen normaaliuden korostaminen sai pikku kimulin varsin pian ajattelemaan, että siinä oikeastaan on jotain epänormaalia ja oikeastaan hävettävää, vaikka hyvää tarkoittavat tädit ja sedät koettivat urheasti olla punastumatta väittäessään toisin. Ei, päinvastoin, siinä ei ole todellakaan mitään outoa, mutta valistustädistö ei ollut itse kasvanut sinuiksi runkkaamisen kanssa ja siksi tuloksena oli ristiriitaisia viestejä.

Ehkä nykyteineille ei edes tarjoilla äimisteltäviksi näitä jäänteitä viime vuosituhannelta, en tiedä kun en ole vielä siellä jälkikasvuni kanssa. Toivottavasti ei. Ajatella, että on kasvanut useita sukupolvia, joita kiellettiin, peloteltiin ja valvottiin hysteerisesti koskemasta itseensä, varoiteltiin "itsesaastutuksesta". Mikä kumma voima ihmisessä on pannut estämään kaiken luonnollisen toiminnan, kautta aikojen. Että me nytkin tiedämme, mikä olisi luonnollista, mutta emme vain voi toimia loppujen lopuksi ymmärryksemme mukaan, ei, vaan kaikenmaailman käytössäännöt, uskomukset, pelot, ja patologisoinnit säätelevät ja rajoittavat seksuaalisuuden toteutumista.

Unohdin, mistä tämä tuli mieleeni. Ei ainakaan mahdollisista omista onanoinneista, sitä lajia kun ei ehdi nykyään harjoittaa ollenkaan...