Edellisessä höpinässäni aloitin komeasti muka itsenipaljastajana, mutta en sitten voinutkaan. Olen täällä muutenkin jo niin alasti. Mutta kun mieli tekisi tilittää. Kun kaikki muutkin. Kun se tuntuu jotenkin niin hyvältä. Mikä on se voima, joka saa meidät kaikki kertomaan himoistamme, haluistamme, toiveistamme, unistamme, seksin saamisista ja saamattajäämisistä?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Michel Foucault väittää kirjassaan Seksuaalisuuden historia, että toisin kuin itsepintaisesti väitämme ja ajattelemme, sukupuolisuutta ei ole repressoitu länsimaissa, vaan katolisen kirkon synnintunnustuskäytännöistä lähtien meille on kasvanut alati laajeneva villitys kertoa kaikki mahdollisimman laajalle yleisölle. ”Tutkiskelkaa siis tunnollisesti jokaista sielunne, muistinne, ymmärryksenne ja halunne sopukkaa. Tutkiskelkaa myös tarkoin jokaista aistianne…Tutkiskelkaa sitten jokaista ajatustanne, jokaista sanaanne, jokaista tekoanne. Tutkiskelkaa viimein uniannekin saadaksenne selville, oletteko sittenkin valveilla ollessanne antaneet niille suostumuksen…Älkääkä luulko, että tässä niin kutkuttavassa ja vaarallisessa aineistossa olisi mitään vähäpätöistä tai merkityksetöntä.” (Synnintunnustusohjeista, lainaus suoraan kirjasta)

 

Siinä, missä keskiaika keskittyi vain synnintekijän lihallisiin tekoihin, alkoi uuden ajan myötä eriytyminen lääketieteen, kasvatuksen, väestötieteen, psykiatrian ties minkä alueisiin, joissa kussakin hinguttiin palasta ihmisen seksuaalisuudesta mikroskoopin alle. Varsinkin psykiatrian alkusoitto tuntuu olevan tiukasti kiinninapitetun etumuksen luvatonta pullistelua, kun niitä onnettomia ’hysteerikkoja’ kiusattiin tunnustamaan ja paljastamaan omia likaisia himojaan ja päähänpinttymiään. Tästä tunnustusten puristamisesta Foucault kehrää hengästyttävää fuugaa: miten kaikki kertautuu, jakautuu, kasvaa, monistuu, verkottuu, kuinka seksi ja valta sivuavat ja hankaavat toisiaan, ja valta hivelee seksiä ja puristelee sitä ja kiihottaa esiin yhä lisää tunnustuksia ja totuutta… Sitä lukiessa lähes hengästyy ja alkaa posket punottaa kuin pappiparalla jonka piti kuunnella kaikkea sitä kekseliästä rivoutta, mitä ihmiset rippituolin hämärissä kuiskuttelivat, eikä päässyt itse toteuttamaan ollenkaan. Noin niin kuin kliseenä esitettynä.

 

Ei tuosta kuitenkaan ole kysymys, vaan loputon seksin diskurssi on vallan kone, jolla tuotetaan lisää valtaa. Ja valta Foucaultilla on pitkällisen puheen paikka. Minä en ole siihen kovinkaan perehtynyt, joten referoin kiinnostavimman ajatuksen. Tämä valta ei ole juridista, se ei ole laki, joka kieltää. Yleensäkin valta on siedettävää vain sillä ehdolla, että se naamioituu tai peittää jälkensä tai osan itsestään. Sillä hyväksyisivätkö alistetut tuon vallan, elleivät pitäisi sitä pelkkänä halulleen asetettuna rajana, joka jättää koskemattomaksi tietyn, vaikka kuinka pienen määrän vapautta? Kieltäminen, laki voi kieltää vai sen mitä pystyy keksimään, mutta aina jää jotain ulkopuolelle. Ja valtaa, joka jakaisi kaiken hallitseviin ja hallittuihin ylhäältä alas, ei ole. Todellisuudessa valtaa käytetään alhaalta ylöspäin, alkaen pienistä yksiköistä, lukemattomista pisteistä käsin, liikkuvasti, suhteiden verkoissa.

 

Siis me olemme tunnustamalla kaikki toinen toistemme hallinnassa, kaikki pysyy jonkinlaisessa kurissa, kun kaikkea voidaan jollain lailla kontrolloida. Aika epämääräinen ajatus, mutta miksei. Mutta jos pidetään mielessä median (siis kaiken: lehdistön, elokuvien, musiikin, taiteenkin) ja mainosmaailman ylitsepursuava ruumiillisuus/ seksuaalisuus, miltäs tämä kuulostaa: ”Seksuaalidispositiivin (Foucault nimittää konetta noin, mutta eikös kone ole selvempi idea?) olemassaolon tarkoitus ei ole uusintaminen, vaan ruumiin yletön lisääminen, uudistaminen, yhteen liittäminen, keksiminen ja läpäiseminen mahdollisimman yksityiskohtaisesti sekä väestön kontrollointi mahdollisimman maailmanlaajuisesti.” Kirjoitettu joskus 70-luvulla, kun täältä käsin katsottuna se kaikki tuntuu vielä lähes viattomalta.

 

En saa vielä lopullista ajatusta esiin. Onko siis niin, että tämän vallan, tämän koneen ulkopuolella ei voi olla, kaikki kuuluvat mukaan? Toisin kuin lain ja juridiikan, josta siis meillä on romanttinen idea, että voimme jotenkin paeta sitä halutessamme johonkin katvealueeseen.