Eräässä postauksessaan kuorolaulusta Tulta syöksevä lintu ajatteli sellaista esteettistä lähestymistapaa kuoromusiikkiin, että kaikki kuoron jäsenet ikäänkuin antaisivat tulla täysillä omasta sielustaan, kukin omalla äänellään (Näin minä sen ajatuksen ainakin ymmärsin. En yritä ilmaista sitä yhtä elegantisti kuin Tulta syöksevä.).

En ole ihan varma pitäisinkö vaikkapa Arvo Pärtin teoksista siten esitettyinä, mutta oivalsin juuri että tämä blogimetsä on sellainen kuoro. Eli jokainen ottaa ja antaa tilaa omille intohimoilleen, ajatuksilleen, oman elämänsä toteutumiselle, kaikki laulavat vaihtelevina vuoroina ja eri aikoina samoista tai toisiaan sivuavista asioista, ristiin, päällekkäin, ohi, yhtäaikaa. Siitä tulee omituisuuksineen ja jankutuksineenkin yhteensä kaunista.

Meidän suhteemme maailmamme suureen logokseen, järjestyksen ideaan, on loppu. Mutta tilalle voidaan uskoa mikrologoksia, jotka ovat pieniä, itsessään täydellisiä jäsennyksiä. Tämän tietokoneverkoston lokikirjat ovat melkein tällaisia mikrologoksia. Kukin kirjoittaja yrittää hahmottaa maailmaa jollain tavalla, ja jäsentää siitä mielekkyyttä.