Löysin virkistävän blogin, Huorissakävijä. Mies tilittää erilaisia seksikokemuksiaan, ja aloittaa huorissakäymisellä niin raadollisen rehellisesti, että oli ihan pakko lukea koko tähänastinen blogi! Välillä kylmäsi, välillä nauroin vedet silmissä -tsekatkaapa vaikka Huoramiehen kuvaus suhteestaan Veroniqueen (pumpattava barbara)...

Mielenkiintoiseksi lätinät tekee se, että tämä nuori herra tekee elämästään jonkinlaisen mission kohentaa elämänsä ja mieheytensä tasoa, mikä varsin pian hänelle selkenee. Aivan amerikkalaisen peruselokuvan kasvukertomuksen tapaan hän etenee luuseriuden syövereistä kohti itsetuntemuksen ja menestyksen kukkuloita -ja tunnistaa itsensä kulkunsa vaiheissa ihmeen selvästi! En nyt sanoisi että huippu on vielä saavutettu, mikäli se gigolous sellaisena häämöttää, mutta edellämainittu kehityskaari on edetty jo puolessa vuodessa.

Toinen mielenkiintoni herättänyt seikka oli se tunnontarkkuus, millä Huoramies kuvailee aivan kaiken mitä tuli tehtyä. Keissi kuin suoraan Michel Foucaultin Seksuaalisuuden historiasta. Esseissä Foucault kehittää teesin scientia sexualiksesta vastakohtana itäisten kulttuurien ja entisen kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin erotiikan taidolle, ars eroticalle. Länsimaisessa seksuaalisuuden tieteellisessä lähestymisessä on kasvanut kaiken ylittäviin mittoihin tunnustaminen, mikä on kasvanut meitä piinaavaksi totuusdiskurssiksi. On tunnustettava kaikki, kerrottava tarkkaan, jättämättä mitään yksityiskohtaa pois. Kerrottava toiselle, jollekin taholle jolla on valta ottaa vastaan tämä tunnustus ja valta antaa jonkintapainen synninpäästö, vapauttaa tunnustaja seksuaalisuutensa kamalasta taakasta. Hetkeksi. Toki kaikki puhe seksistä ja sukupuolisuudesta jollakin hämärällä tavalla aina uusintaa sen salaperäisyytensä, kaikki jää aina lopullisesti paljastamatta (x-files-tyyliin totuus on tuolla ulkona...)

Jään seuraamaan Huoramiehen edesottamuksia mielenkiinnolla, sillä jätkän tyyli on kiehtovaa sekamelskaa ääliömäisyyttä, uhoa, hämmästyttävää herkkyyttä ja luovaa läpänheittoa, hellyttävää ja vastenmielistä vuoroperään. Tunnustan, että vielä yksi syy on se, että on kuin olisin päässyt kurkistamaan erään umpimielisen muusani päähän: vai näin hän ajattelee, näin hän voisi ajatella. En tiennytkään että joku mies voi ajatella yhtä mutkikkaasti ja tarkkaan analysoiden, ja välillä yhtä hysteerisesti kuin nainen (tai no okei: minä).

Opettavaista!