Tämän kuvan kanssa meni hermot, ja päätin ryhtyä tekemään uutta versiota öljyväreillä. Sommittelu ja asennot tulivat tismalleen samat, vaikka kuvittelin että uudesta versiosta tulisi jotenkin jalostuneempi. Siinä on pakkomielteen makua, että näkee sille vain yhden mahdollisen ilmiasun. Toisaalta se kai on tehtävä juuri sellaisena koska sillä on jokin salattu merkitys. Mystifioin sutjakasti omaa työskentelyäni. Pakko, silloin kun ei ole yhteyttä ymmärrykseen on helpompi pitää kuvaa jonkinlaisena unena, josta tulee vääristynyt tai epäaito jos sitä lähtee ohjailemaan. Todellisuudessa olen aikoja sitten riisunut tästä kuvataiteilijan työstä kaiken glorian korkeuden ja tummien vesien tulkinnan syvyyden, joten voinen sen pikkuhiljaa alkaa palauttaakin.

Aina kun olen ollut jyrkästi jotakin mieltä, lähden pikkuhiljaa kohti toista laitaa.

Sellainen olen foucaultin heiluri maailman yllä.