Matkustin herra Foucaultin kanssa Pietariin ja takaisin, se siitä. En avannutkaan kirjaa. Ystäväni ja kollegani Anitta oli myös ulkoiluttanut reissussa viisasta opusta, mutta sanoi että vain Leena Lehtolaisen lukeminen kävi päinsä. Niin se on, eipä työmatkalla syvennytä muitten ajatuksiin kuin omiin. Ripustus vaatii voimakasta keskittymistä ja vie energiaa, jonka palauttaminen taas johtaa hulinaan, jossa ei ole myöskään mahdollista lukea.

Naisen tila -näyttelymme, joka siis venäjäksi päätyi olemaan ЖЖ или Жизнь Женщины (naisen elämä), sai sentään hiukan huomiota miljoonakaupungin mediamyllyssä. RTR-kanava heittää ällistyttävää legendaa kehiin raportissaan: että muka Anittan teoksen luut olisi takavarikoitu ja joutuneet makaamaan tullissa viikkotolkulla ennenkuin ne saatiin museolle!? Ei nyt sentään, mutta hauska se tilanne oli, kun Venäjän rajalla paksu tullimies tutkii otsa hiessä lähetyslistoja ja pakaasejamme; että siitä olisi pitänyt ymmärtää, onko tässä jotain laitonta/arvokasta/tolkkua yleensä. Luita sata kiloa, rullalle käärittyjä kukkia, paperia! Muka tairetta, joo joo! En tiedä miten se olisi toisissa oloissa päättynyt, mutta meidän siunaukseksemme koitui rankka sadekuuro, joka oli kastella kaikki jopa katoksen alla, niin pääsimme läpi.

Pankin julisteessa sanotaan että Venäjä on mahdollisuuksien maa.

Hulinoitua tuli monessa paikassa: Nevalla pidettiin puulaiturilla piknikkiä niin antaumuksella että ohikulkijat ottivat kuvia meistä (en sitten tiedä olivatko kuvaajat turisteja vai paikallisia), öisin tanssittiin Fidelissä niin että hiki valui pitkin dekolteeta haaroihin asti (Dumskaja on biletyskatu), ja sitten viimeisenä iltana tuli esitettyä flamingoa Ploshad Iskusstv -aukiolla. Ei siinä ollut mitään, mutta kun meinasimme avata viinipullon, oli äkkiä vieressämme kolme puistomiliisiä, jotka uhkaavina alkoivat tarkastaa papereitamme. Tiedoksi vaan: taiteiden aukiolla ei saa juoda viiniä. Ainakaan turistit. Siitä oltiin joutua putkaan ja poliisiin ja sakkoja saamaan, mutta pitkällisten selvittelyjen, kärttämisen, ja muutamansadan ruplan tuloksettoman suostuttelun jälkeen yst. ja koll. Marianne sai raivarin ja iski rahat ja avaamattoman pullon puistokäytävälle ja huusi että pullo on avaamaton, pitäkää hyvänänne! Ja sitten lähdettiin kävelemään. Eivätkä seuranneet. Mikä oli hyvä, sillä ei meillä olisi ollut maksaa niitä sakkoja, miten köyhillä taiteilijoilla olisi muka viimeisenä iltana enää rahaa.

Ilmoittakaa mahdollisista flamingohavainnoista. En tiedä kenen duuni, venäjällä ei koskaan merkitä teostietoja mihinkään.