Kesäkuun ensimmäinen, kirkas aurinkoinen päivä, mutta kylmä tuuli. Työhuoneelle oli ihanaa polkea uudella sykkelillä, satakieliä ja joitakin muita huilumaisen puhtaasti laulavia lintuja oli kaikki tienvarren metsiköt täynnä. Missään mualla Suomessa en ole tavannut tällaista satakielipaljoutta kuin täällä Etelä-Karjalassa.

Mietin kesän tulevia näyttelyitä ja piirsin uuteen installaatioon tulevaa työtä. Seinälle hyvä pätkä cansonia ja kaikenlaisia kyniä, punaliidun tapainen kynä sekä akvarellikynä. Kumpikaan ei osoittautunut kovinkaan hyväksi valinnaksi, sillä jälki lähtee pois veden myötä. Kuva hollanterista ja paperintekijästä. Ajattelin ensin että se voisi olla jotenkin keskiaikaisen tai renessanssiajan kirjankuvituksen tyylinen, mutta ei se siltä vielä ainakaan näytä. Oman näköinen siitä tulee. Kumma kun minun pitää aina piirtää niin tarkasti. Miksen voi heittää sitä viivaa lonkalta? Haluan niin paljon että se on "oikein". Tylsää. Toivottavasti se alkaa silti elää.

Suuren osan työajasta kuitenkin vei se, että tartuin Juhani Ihanuksen kirjaan Toinen ja sain siitä heti muutaman sivua luettuani aivomyrskyn joka heitti tajunnan rannalle teosidean tulevaan videokurssin harjoitustyöhön. Saapa nähdä kantaako se idea miten pitkälle.