Se Juhani Ihanuksen ajatus, mikä kolahti toissapäivänä, lähti hänellä intertekstuaalisuudesta. Ihanus pohtii, että teksteillä ei kohta ole kotia eikä tekijää, kun kaikki tekstit alkavat sukeltaa toinen toisensa sisään. Ihanus vertaa kloonaus- ja geeniteknologiaa teksteinvälisyyteen, että klooni samoin kuin "siirretty" teksti unohtaa edeltäjänsä, eikä tiedä olevansa kopio. Ihminen haluaa kerätä kaiken tiedon kaikilta ajoilta talteen. Netissä on varmasti nyt jo enemmän tietoa ja vaikkapa muistoja kuin yksikään kansanperinteen tutkija voi koskaan käsitellä. Yksilöllinen muisti katoaa, kaikki kantavat tietonsa, taitonsa, tunteensa ja muistonsa suureen bittivirtaan, joka simuloi elämää -täällä. Ironista on se, että haluan myös kiireen vilkkaa osallistua tähän muurahaispesään jota blogimaailmaksi kutsutaan.

Menneisyydessä suoritettu arkipäivän tallentaminen tuo meille tänään paljon iloa. I.K.Inha on korvaamaton Karjalankuvineen. Kuinka valtaisasti me arvostamme runonlaulajia, tunnemme heidät nimeltä. Nykyrunonlaulajia on niin paljon ja he kaikki saavat vaivatta sanansa ja riiminsä julkisuuteen, niin ettei kukaan voi enää pitää kaikista lukua. Ja valokuvaaminen, elokuvaaminen, ja videot, digikamerat, nettisivut, meset, kamerakännykät, webcamit jamitävieläenedestiedä tuovat jo päivittäin megatolkulla lisää tallenettua arkea, juhlaa, tapoja ja tavattomuuksia.

Ihanusta lainaten: "Teknologisen Eroksen palvelijana muisti säilöö, käsittelee ja siirtää kaikkia muistoja sekä torjuu uhkaavaa dementiaa ja arkoston tuhoa. Ainutlaatuinen ja ainutkertainen voidaan tuhota rauhoittavalla toistolla ja elävöittää teknomuistina. Mikään ei poistu, mitään ei menetetä. Kuolemaa on mahdotonta surra, koska muisti on kuolemaa vahvempi." -Niin, anteeksi J. Ihanus, minäkin tein sen taas! Tässähän minä monistan ja kloonaan tekstiäsi. Ja se linkittyy, tulee kuolemattomaksi. Eikä siltä voi välttyä kukaan.

Hän kirjoittaa arvostelevaan sävyyn, mutta onhan se todettava että ensinnäkään kukaan ei tosiaan voi paeta intertekstuaalisuutta, ellei riisu tietoisesti kaikkia viittauksia tekstistään ja suurinpiirtein luo omia uudissanoja asioille ja sitten ole koskaan näyttämättä mitään tekstiään kenellekään. Ja toiseksi kuolemattomuuden idea on niin viettelevä, etten ainakaan minä sitä voi edes torjua. Onhan ihana ajatus jäädä tosiaan olemaan kuolemansa jälkeen johonkin mediaan, sillä vain sellaiset ihmisolennot saavat pitää preesensin heistä puhuttaessa: Heidegger sanoo, Tarkovski ajattelee, Jim Morrison laulaa...