Jatkan Jane Campionin ylistämistä, sillä naiseläjälle harvoin tulee silmäin eteen tällaista iloa.

Tarkoitan Campionin tapaa kuvata eroottisia kohtauksia ja seksiä. Hänen elokuvansa ovat ihmeteltävän kompromissittomia. Että hän jostain kaivaa rahoituksen elokuvalle, jossa nainen haluaa ja tekee niinkuin naiset haluavat ja tekevät. Mielenkiintoista se on juuri siksi, että kyseessä ei ole mikään indieleffa, vaan isot määrät työläisiä on palkattu työstämään tätä tarinaa. Siinä on paljon tavanomaisia aineksia, joten katsojana minuun latautuu tietyt odotukset juonenkulusta, mutta hollywoodtuuban geneerisen koolauksen raoista pursuaakin esille elkeitä ja tapahtumien käänteitä, jotka riemastuttavat minua. Että Frannie joutuu jotenkin baarin kellariin ja näkee, kuinka sinikyntinen nainen ottaa varjoihin jäävältä mieheltä suihin, ja kamera zoomaa tyynesti kulliin joka uppoaa naisen suuhun - ja Frannie jää sitä katsomaan (kyllä minäkin jäisin). Että kamera ei missään vaiheessa seksikohtauksia nuole Meg Ryanin pintaa osoittaakseen kuinka kauuuhean eroottista tämä nyt on, mikä olisi norminmukaiseksi muodostunut tapa ratkaista asia. Eroottisuus syntyy pienistä todentuntuisista seksikkäistä asioista.  Juuri niinkuin olen aina toivonut, että ne joku kuvaisi, minua varten, minun ilokseni.